Toistuvat Yllätykset

Keikat

  • 06.07.
    Kellari Garden Party, Joutsa
  • 06.07.
    The Payback Jam, Jyväskylä
  • 04.08.
    TBA
  • 23.08.
    TBA, Kuopio
  • 07.09.
    Club Dive, G Livelab, Tampere

Esittely

Toistuvat Yllätykset on ainutlaatuinen hiphop-kokoonpano, jonka riveihin lukeutuu niin räppäreitä, laulajia, dj-nimiä, tuottajia, taiteilijoita kuin tanssijoitakin. Takuuviihdyttävien keikkojen edetessä käy useimmiten niin, että lopulta kaikki tekevät vähän kaikkea, esimerkiksi dj saattaa hypätä kesken keikan tanssimaan breikkirinkiin.

Yhtyeen vokalisteina toimivat jo vuosituhannen vaihteessa pinnalle noussut Soul Valpio (tunnetaan soolouransa lisäksi mm. Urbaanilegendasta), niin tanssi- kuin freestyle-rinkejä kiertänyt Slyrre äS sekä loistava laulaja/räppäri Aina.

Bändin ensimmäinen pitkäsoitto, ”Vinkit & tyylit”, ilmestyi vuonna 2016. Toinen albumi ”Huumori & vapaa-aika” julkaistaan 12. huhtikuuta. Uutukaiselta on jo lohkaistu useita singlejä, joista mainittakoon esimerkiksi Elastisen kanssa tehty Pane älä tappele II sekä viraalihitiksi musavideonsa kera noussut Housut

Ota yhteyttä

Mikko Määttänen / Keikkamyynti ja Kiertuetuotanto
mikko.maattanen@hogmusic.fi
+358 45 274 5657

Press