Vahtera

Keikat

  • 16.11.
    Semifinal, Helsinki
  • 07.12.
    Klubi, Tampere

Esittely

”Et ole yksin, meitä on muita – antaa niiden puhuu” laulaa Vahtera 15.9. julkaistulla debyyttisinglellään ”Antaa niiden puhuu”. Vahteran musiikki on lohdullista, toiveikaista, ja voimauttavaa: on ihan OK mokailla, on OK tuntea itsensä epätäydelliseksi aikana, jolloin virheettömiksi filtteröidyt some-kuvat antavat illuusion muiden viettämästä täydellisestä elämästä.

Vahtera on 32-vuotias helsinkiläislaulaja, jonka elämässä musiikki on ollut läsnä aina. Musiikin lisäksi Vahteran sydäntä lähellä ovat teatteri, salibandy-joukkue Ä-lasti – ja erilaiset juustot. Muutama vuosi sitten Vahtera joutui jättämään rakkaan urheiluharrastuksensa, mutta tapahtuneesta sisuuntuneena hän päätti uskaltaa heittäytyä siihen, mistä oli jo pitkään haaveillut: artistiuteen. Tämä päätös sai hänet osallistumaan The Voice of Finlandiin, minkä jälkeen palo laulajan uraan alkoi roihuta täysillä. Päätös on kantanut Vahteran nyt ensimmäisen varsinaisen singlejulkaisun äärelle.

Vahteran ensimmäisen singlen sävellyksestä vastasivat Samae Koskinen ja Jonas Olsson, sanoituksesta Samae Koskinen.

Ota yhteyttä

Mikko Varjamo / Keikkamyynti
mikko.varjamo@hogmusic.fi
+358 40 8433 169

Jenni Pekkarinen / Tuotanto
jenni.pekkarinen@hogmusic.fi
+358 44 9747 449

Press