TCT

Keikat

Tulossa

Esittely

TCT on positiivisenerginen party hop -kolmikko Helsingistä! Parikymppiset T.L, Comeetta ja Tiahu ovat tehneet musiikkia yhdessä jo pitkään, sekä ilahduttaneet yleisöä hillittömillä keikoillaan kautta maan. TCT:n iloiselle ja vauhdikkaalle meiningille on vaikea löytää suomalaista esikuvaa ja siksi oma musiikkityyli on nimetty party hopiksi. Genreen sisältyy hyväntuulinen hölmöys, häpeilemätön hauskanpito, ja rento asenne kaikkeen tekemiseen.

Yhtyeen ensimmäinen sinkku “Rannalle” oli vuoden 2014 valtava kesähitti! TCT on saanut sinkusta kulta- ja platinalevyt ja biisi oli myös NRJ:n soitetuin kotimainen kappale koko vuonna. Sitä seurasi astetta kovempi bilebiisi “Rammaa”, ja vuoden lopulla TCT julkaisi kolmannen sinkkunsa “Lavatanssit”. Bändin herkempää puolta esittelevä sinkku “Virheistä kaunein” julkaistiin keväällä 2015. Debyyttialbumi ilmestyy saman vuoden elokuussa. Laulava, räppäävä, hyppivä ja hullutteleva kolmikko saa nopeasti mukaansa minkä vaan yleisön ja fanikunta kasvaakin vauhdilla.

Uusi single ’’Landelle’’ ulkona nyt!

Ota yhteyttä

Mikko Varjamo / Keikkamyynti
mikko.varjamo@hogmusic.fi
+358 40 8433 169

Kare Enström / Tuotanto
kare.enstrom@hogmusic.fi
+358 40 1571 613

Press