Särre

Keikat

  • 01.02.
    yksityistilaisuus
  • 23.02.
    Feel The Flow, Bepop, Joensuu
  • 22.03.
    TBA

Esittely

Särre julkaisi keväällä 2016 täyspitkän ”Ei Riitä” -sooloalbumin, jonka kaikki neljä sinkkua nousivat muuan muassa YleX:n soittolistalle. Tuoreimpina ovat vuonna 2017 julkaistut sinkut ”1 Menee VIP” x Gettomasa, ”Pelipaita”, sekä ”Kuudes Pelaaja” x Brädi & Kalle Kinos.

Särre on tunnettu pitkästä julkaisuhistoriastaan kotimaisen hip hopin parissa sekä erityisesti ”Leikkaa Sukkaa” -korisbiisisistään, sekä platinarajan ylittäneestä 5 miljoonan striimin ”Hesan Naiset” -hitistään. ”Ei riitä” -sooloalbumin Särre julkaisi Lihamyrsky-lafkalla ja perusti syksyllä oman Rutilus-nimisen labelin tulevia musiikkijulkaisujaan varten yhdessä artistikollega Pianomiehen kanssa.

Särre on aiemmin voittanut rapin SM-kisojen englanninkielisen sarjan 2005, ja miehen yhtye Loost Koos palkittiin vuonna 2008 Vuoden yhtye -palkinnolla Bassoradio Music Awardsissa. Mittavan uran suomiräpin parissa tehnyt Särre on kiertänyt Suomea jo lähes kymmenen vuoden ajan, ja keikat ovat tunnettuja energisyydestään, hauskoista välispiikeistä, sekä tanssittavista isoista biiseistä.

Särre tekee myös täysmittaisia kokonaan improvisoituja freestyle-keikkoja Freerap-improkollektiivinsa (Särre, Jodarok, Solonen, Kosola, Xmies) kanssa. Freestyle-näytteitä, Loost Koos -tuotantoa, hulvattomia välispiikkejä, sekä tietysti uuden ”Ei Riitä” -albumin hittejä kuullaan upeana kimarana miehen soolokeikoilla. Mukana lavalla on usein myös nimekkäitä vierailijoita.

Särre on hip hop -skenessä aktiivinen ja arvostettu mies, joka onkin viime vuosina tehnyt yhteistyötä muun muassa JVG:n, Mikael Gabrielin, Musta Barbaarin, Karri Koiran, sekä Kuben kanssa. Hän aloitti uransa kuitenkin jo 2000-luvun alussa julkaisemalla englanninkielisiä vinyyli- ja kasettijulkaisuja TheFunkiest-levykaupan kulttisuosiota saavuttaneella Fjuu-levymerkillä.

Ota yhteyttä

Mikko Varjamo / Keikkamyynti
mikko.varjamo@hogmusic.fi
+358 40 8433 169

Jenni Pekkarinen / Tuotanto
jenni.pekkarinen@hogmusic.fi
+358 40 7570 782

Press