Matka Maailman Ympäri

Keikat

  • 28.04.
    Möysän Musaklubi, Lahti
  • 09.05.
    Pakkahuone, Tampere
  • 15.06.
    On the Rocks, Helsinki
  • 03.08.
    Tavastia, Helsinki
  • 25.08.
    Henry’s Pub, Kuopio
  • 21.09.
    G Livelab, Helsinki
  • 27.10.
    TBA

Esittely

Matka Maailman Ympäri on Miro Palokallion, Sape Niemelän, ja Aarni Palokallion uusi suomirock-yhtye, jonka ensimmäinen single ”Ei mikään palaa ennalleen” julkaistiin 13.12.2017.

Sape ja Miro törmäsivät toisiinsa muusikko-opiskelijoiden Ruotsin risteilyllä kesäkuussa 2017. Yhteinen musisoiminen alkoi heti laivan saavuttua takaisin Helsinkiin. Kesän aikana syntyneiden kappaleiden innostamana yhtye marssi ilmoittamatta Suomen Musiikin toimistoon. Samalla Sape tapasi ensimmäistä kertaa Miron rumpaliveli Aarnin, joka pyydettiin mukaan puolen tunnin varoitusajalla. Kostoksi Aarni keksi palaverissa yhtyeen nimen konsultoimatta bänditovereitaan ensin.

Palokallion veljekset tulivat suurelle yleisölle tutuksi osana Sallan ja Miron Matka Maailman Ympäri -yhtyettä, joka hajosi vuonna 2015 julkaistuaan juuri kehutun toisen albuminsa. Bändin singlet ”Älä tartu mun siipiini” ja ”Rakastat mua paremmin” olivat koristaneet YleX:n, Novan, ja Radio Suomen soitetuimpien kappaleiden listoja viikosta toiseen.

Välivuodetkaan eivät ole olleet veljeksille varsinaista hiljaiseloa, sillä viime vuonna perustettu punk-bändi Brian & Helvetin Peruna ehti jo aiheuttaa kohua, julkaista levyn, käyttää Olavi Uusivirtaa tuuraavana rumpalina, ja hajota.

Uusi trio levyttää parhaillaan SMMMY:nkin biiseistä vastanneen Miron tuoreita lauluja.

Keikoille bändi lähtee keväällä 2018, kuusihenkisenä keikkakokoonpanona.

Ota yhteyttä

Aarni Palokallio / Keikkamyynti
aarni.palokallio@hogmusic.fi
+358 44 2312 794

Kare Enström / Keikkamyynti
kare.enstrom@hogmusic.fi
+358 40 1571 613

Samu Kilpimaa / Tuotanto
samu.kilpimaa@hogmusic.fi
+358 50 3217 110

Press